Totta puhuen mulla ei ole nyt kauheasti juttua tuolta fitneksen puolelta, mutta koska haluaisin saada tänne vähän juttuja lisättyä, niin ajattelin tehdä tälläisen kirjoituksen aika lailla asian vierestä. Eikä siis ihan vähää vierestä, vaan vähän enemmänkin.

Tää juttu käsittelee nimittäin pikavippejä, noita suomalaisten pelkäämiä, inhoamia ja ehkä pienen osa rakastamia lainoja. Mulla ei ole näistä lainoista omakohtaista kokemusta, mutta tiedän pari kaveria jotka näitä on ottanut ja ehkä ottaa vieläkin. Osa selvisi niistä ongelmitta, mutta toiset ei. Onneksi mitään suuria ja vakavia kohtaloita ei näistä ole kenellekkään tutulleni tullut, mutta tiedän että moni suomalainen ei ole ollut näin onnellinen.

Vaaralliseksi nämä muodostuvat erityisesti nuorten ja 18-vuotiaiden käsissä. Onneksi pikavippejä ei enään tarjota niin paljon 18 vuotiaille, mutta listaa katsomalla näkee että näitä on kuitenkin vielä tarjolla. Moni paikka on kuitenkin nostanut ikärajaansa viimeisten vuosien aikana, joka on todella hyvä uutinen kansantaloudellisesti. On näitäkin vippejä kuitenkin vielä noi 10 eri paikasta mahdollista saada, joten jos nuori tälläist lainaa haluaa, hän sitä voi kyllä saada.

Mutta ainakin mun tutuista niin ongelmia on tullut kyllä aivan hyvin siellä hieman vanhemmillakin, että ei toi ikä todellakaan kerro kaikkea. Enemmän vaikuttaa se tilanne missä se raha otetaan, ja miten pystyy ihminen huolehtimaan raha-asioistaan. Iso ongelma näissä lainoissa esim. autolainaan tai asuntolainaan verrattuna onkin, että monesti näitä nostaa juuri ne joilla on muutenkin ollut vaikeuksia raha-asioiden kanssa. Ja toi seikka ehkä enemmän kuin mikään muu selittää sitä, miksi pikavippien kanssa ongelmia on niin paljon. Onhan ne joo kalliita, mutta ei enään nykyään niin kalliita etteikö niistä voisi selvitä ihan hyvinkin pienillä mustelmilla.

Pitäisikö näitä lainoja sitten rajoittaa enemmän, se on ihan hyvä kysymys johon ei varmasti ole helppoja vastauksia. Tavallaan se voisi olla nettopositiivinen teko, mutta toisaalta se voisi aiheuttaa koronkiskurin ja lainsäädännön ulkopuolella olevien tahojen ilmaantumisen tilalle. Kun niin moni suomalainen näitä lainoja nykyään tarvitsee ainakin omasta mielestään, niin jos ne vedettäisiin yhtäkkiä pois, ei se korjaisi näiden ihmisten tarvetta tälle rahalle.

Ehkä kouluihin pitäisi ottaa enemmän puhumista näistä, ja yrittää hillittä niitä kuten tupakkaa on hillitty. Sääntelyä, mutta enemmän opastusta niiden vaaroista ja miksi niitä ei kannata ottaa suin päin.

Nääkin on niin monimutkaisia juttuja, että se on vaikea saada niitä kuriin mitenkään kun ne on ollut näin monta vuotta jo Suomessa, ja tullut tavallaan osaksi arkielämää, halusimmepa tai emme. Nyt on vaikea tehdä muutoksia, jotka olisi voinut tehdä silloin 2005 kun nämä vipit Suomeen tulivat.

Jotain olisi kuitenkin hyvä tehdä, pitäisi vaan tietää mitä. Ja se on iso ongelma tälläisissä asioissa. Ja tulee sellainen myös olemaan.

Tunnustan nyt tähän alkuun heti ihan suoraan, että en ole mikään silmälasiosaaja tai optikko tai mikään alan ammattilainen. Tän artikkelin tiedot pohjaantuukin enemmän muiden silmälasisivustojen juttuihin, kuten Lasitnetistä ja Silmälasinetistä. Kurkatkaa noita jos haluatte muutenkin lukea tästä aiheesta enemmän, sillä noilta sivuilta löytyy enemmän juttua tästä asiasta.

Onko silmälasien ostaminen itse vaikeaa

Yleensä suurin osa ihmisistä ei osta silmälaseja itse netistä tai muualta sen takia, että he kokee sen olevan niin vaikeaa, että he tarvitsevat jonkun muun apuunsa. Monesti tämä avustaja on silmälasiliikkeen asiakaspalvelija tai optikko. Totta on, että menemällä optikolle laseja ostamaan, on se helpompaa ja vaivattomampaa siinä mielessä, että itse ei tarvii juuri aivoja käyttää. Optikko hoitaa mittauksen, ja itse tarvii sitten vaan valita sopivat kehykset ja malli.

Mutta kuten aina, tämä palvelu maksaa, ja se näkyy myös lasien hinnoissa. Tän takia ja muiden syiden takia silmälasit saa netistä lähes aina huomattavasti edullisemmin, varsinkin jos vertailee hintoja eri kauppojen välillä. Tää on myös toinen se iso juttu, se että pystyy helposti vertaa noita hintoja monen eri kaupan välillä nopeasti ja parilla hiiren painalluksella.

silmälasit netistä

Mutta mikä sitten on vastaus tuohon esittämääni kysymyksee. Onko vaikeaa ostaa silmälasit netistä vai ei?

Sanoisin että se ei ole yhtään niin vaikeaa kuin moni pelkää. Mitä paremmin varautuu, sitä helpompaa se on. Helpoin tapa on käydä mittauttamassa näkönsä itse jossakin silmän näöntarkastuksessa, jolloin saa kerralla kaikki samat mitat mitä voi koskaan silmälasien ostamisessa tarvita. Toinen keino on mitata nämä itse, kaverin avustuksella mieluiten.

Itsekkin voi mitata kaiken paitsi itse linssien voimakkuuden, mutta se ei aina ole ihan helppoa ja tarvii yleensä jonkun avustajan. Tän takia moni kokee paljon helpommaksi vain käydä siellä näöntarkastuksessa, ja niiden tietojen pohjalta sitten tehdä tilaus myöhemmin verkossa.

Näin tein itsekkin, ja kaikki kävi kyllä tosi helposti. Sitten vaan luki ne mitat siitä lapulta, ja syötti ne sinne verkkokauppaan kun tilausta teki. Tosi helppoa kun sen tekee noin.

Koskane lasit on kuitenkin niin paljon halvempia netissä kuin muualta ostettuna, niin suosittelen ainakin kokeilemaan netistä tilaamista. Itse mm. säästin noin 70 euroa netin kautta.

Ja jos kokeilu nyt menisi ihan pieleen, niin lasit saa kyllä palautettua ilman ongelmia, joten sen puoleen riskiäkään ei onneksi ole. Jos kuitenkin käyt mittauttamassa ja otat ne mitat paperilla mukaan, niin vaikea uskoa että kovin pahasti voisi mennä vikaan.

Kokeilkaa niin huomaatte miten hyvin tää toimii, ainakin itsellä. Suosittelen.

Ei musta ehkä olis pitään mitään suosittua blogia, kun vähänkin on kiireisempää, niin ei muka ole aikaa kirjoitella pätkiä. Tosin tämän hiljaisuuden aikana olemme T:n kanssa olleet evakossa mökillä ilman nettiä, sillä aloitimme kotona remontin. Tästä aion tehdä erilisen postauksen, sillä kaikenlaista sattui remontin aikana, molempien hermoja on kyllä koeteltu oikein urakalla. Kyllä tollanen joko vahvistaa tai heikentää parisuhdetta, meillä se on vahvistanut :) 

Mutta tänään oli pitkästä aikaa päivä, jolloin tein koko päivän muita asioita, kuin remonttiin liittyviä. Eli kävin veljeni kanssa Fitness Expossa katselemassa messujen meininkiä sekä veljen kanssa vielä pikashoppailulla Jumbossa. Ihanan relaksoivaa!! 

Fitness expo ei ihan yltänyt odotuksiin, pelkät messut + messulavan tapahtumat oli kivoja mutta varsinaisiin kilpailuihin olisi pitänyt ostaa liput, jotka kustansivat mielestäni hieman liikaa. Mutta melkoisen nipun motivaatiota treeneihin ainakin sain, jos ei mitään muuta jäänyt käteen. Niin ja tapasinhan mä pitkästä aikaa erään yliopistokaverini, joka on muuttanut Helsinkiin. Alla iltalehden sivuilta lainattu kuva Fitnessmalli kandidaateista

Täytyy vielä loppuun mainita ihanasta ruuasta, jota kävimme nauttimassa Flamingossa ravintola Parilla steak housessa. Pre-alkupalaksi tuotiin leipää, oliiveja sekä jonkinlaista yrttilevitettä. "Oikeaksi" alkupalaksi otimme vielä annoksen siipiä jaettavaksi. Jo alkupalat olivat erinomaisia ja en malttanut odottaa pääruokaa. Tilasin BBQ kanaa (kanan rintafilettä, risottoa, marinoitua tomaattia, fetaa, rucolaa ja basilika-limeöljyä), pyysin annoksen vähähiilihydraattisena eli vaihdoin tarjolla olleen risoton lämpimiin kasviksiin. Ja turhaan en odottanut, ruoka oli todella todella maistuvaa. Hinta-laatusuhde Parillassa oli kohdallaan, joten sinne aion viedä T:n syömään, kun seuraavan kerran ulos suuntamme syömään. Tämä saattaa olla jo heti huomenna, sillä keittiömme näyttää tällä hetkellä tältä:

 

Heippa taas, sori tässä tuli vähän kesätaukoa kun oli lomia yms., mutta nyt on tarkoitus taas palata tähän kirjoittelun pariin.

Moni on varmasti jossain vaiheessa tuskastellut proteiinin riittävän saannin kanssa, varsinkin jos ei ole ennen asiaan perehtynyt. Ajattelinkin näin salikauden alkuun tehdä tälläisen kirjoituksen parhaista proteiinin lähteistä, koska tiedän että monet lukijoistani ovat taas palailemassa saleille tai aloittamassa siellä käyntiä ensimmäistä kertaa.

Miksi proteiini?

Proteiini on erittäin tärkeä makroravinne, erityisesti laihduttajille ja urheileville. Sitä tulisi saada ainakin 1 gramma per painokiloa kohti päivittäin, jotta lihakset voisivat kasvaa ja säilyä optimaalisella tavalla.

Monille voi kuitenkin olla vaikea syödä näin paljon proteiinia, jonka takia ajattelinkin listata tässä parhaita proteiinin lähteitä.

Kananrinta ja koipien liha

Kananlihassa on paljon proteiinia, mutta erityisesti rinnassa ei myöskään ole juuri yhtään rasvaa. Koivissa rasvaa on taas hieman enemmän, jonka takia ne sopivatkin paremmin lihaksia kasvattaville kuin laihduttajille.

Kananmunat

Melkein kaikki mitä kanasta tulee on paljon proteiinia sisältävää ja hyväksi sinulle. Munissa on proteiinin lisäksi paljon muita ravinteita ja ostamalla omega-3 kananmunia voit samalla saada näitä terveellisiä rasvahappoja ilman suurtakaan lovea kukkarossa.

Katkaravut

Katkaravut ovat loistava proteiinin lähde laihduttajille ja meriruoan faneille, sillä ne ovat lähes pelkkää proteiinia. Näin ollen niitä on helppo syödä, jonka lisäksi ne ovat hyvä lisä niin moniin eri ruokiin, kuten paellaan tai vaikka leivän päälle.

Ainoa heikkous niillä onkin usein niiden hinta, jonka takia niitä ei yleensä voi kovin usein syödä.

Tonnikala

Monet kalat ovat erinomaisia proteiinin lähteita, mutta säilyketonnikala on ehdottomasti niitä helpoimpia ja maistuvimpia vaihtoehtoja useille. Ole kuitenkin tarkkana niiden elohopean kanssa. Älä syö yli 2 purkkia viikossa pysyäksesi terveenä.

Turska

Turska

Mainitsen turskan vielä erikseen koska se on niin terveellinen mutta siltikin niin halpa kala. Siinä ei ole juuri yhtään rasvaa, mutta sitäkin enemmän proteiinia.

Turskaa saa helpoiten pakasteena, joko leivitettynä tai ilman. Jos ostat sitä leivittämättömänä, kannattaa kalaa maustaa jollakin nestemmäisellä kastikkeella, sillä muuten se voi olla liian kuivaa herkuksi.

Jauheliha

Jauhelihassakin on paljon proteiinia, ja sen kaloripitoisuutta voit säädellä ostamalla vähempirasvaista lihaa. Monipuolinen ja helposti valmistettava raaka-aine, joka sopii lukemattomiin eri ruokiin.

Edellä mainitut tuotteet ovat suosittelemiani proteiinin lähteitä, joita lisäämällä ruokavalioon saa riittävän määrän proteiinia ilman suurtakaan vaivannäköä. Suosi vielä suomalaista, ja voit olla melko varma lihan terveellisyydestä!

Ketodieetti, tuo kummallinen sana jonka käyttäjät ovat niitä pyöreämpiä tyyppejä joiden suupielistä alkaa valua kuola kun mainitset jonkin ruoka-aineen joka sisältää hiilihydraattia. Mikä se oikein on? 

Ketodieetillä on ensinnäkin erinomaisen monta nimeä, joista 'ketogeeninen dieetti' lienee virallisin. Muita nimiä ovat esim. Atkins, protein power, HP-VLC diet, jne. Nimi kertoo edelleen harvinaisen vähän asiaan vihkiytymättömille. Ketodieetti on ruokavalio, jota noudatettaessa keho alkaa käyttää energialähteenä 'ketoneja' glukoosin(verensokeri) sijaan. Tämä muutos jota ennen on pidetty jopa myrkytystilana, saadaan aikaan olemalla syömättä hiilihydaatteja, koska kaikki imeytyvät hiilihydraatit muuttuvat ennen pitkää glukoosiksi. Kun keho huomaa ettei glukoosia ole saatavilla, sen on pakko käyttää muita energiamuotoja.

Glukoosin ja gylkogeenivarastojen ehtyessä maksa alkaa valmistaa ketoneja(lähinnä rasvahapoista). On olemassa jokin pieni määrä eri ketoneja (5-10 en muista) ja niillä on omituisia nimiä joista mieleen tulee lähinnä kynsilakanpoistoaine tai elintarviketeollisuuden ongelmajätteet. 

Ketoosi on mielestäni kahdesta syystä laihdutukselle(rasvanpoltolle) edullinen tila:
1. Sen aikana insuliinin eritys on minimalista joka optimoi rasvanpalamista ja estää energian varastoimista rasvasoluihin (tai yleensä mihinkään).
2. Koska kehon pääasiallinen energianlähde on kokonaan poissa pelistä, joudutaan vaihtoehtoisia energiavaroja käyttämään runsaasti, rasva siis palaa.

En suosittelisi ketodieetillä oloa kuin 4vk pätkissä, varsinkaan urheilijalle tai lihasmassan rakentamisesta/säilymisestä kiinnostuneelle seuraavista syistä:
1. Lihasten rakentaminen on useistakin syistä ketodieetillä lähes mahdotonta
2. Rasvan lisäksi toinen mahdollinen varapolttoaine on aminohapot joista keho voi valmistaa glukoosia. Nämä aminohapot keho voi ottaa joko ruokavaliosta tai lihaksistasi. Insuliinin poissaolo tekee lihasproteiinin purkamisesta entistä helpompaa. Osaatko sanoa 'katabolia'?
3. Kova treenaaminen on tuskaa kun lihasten glykogeenivarastot ovat tyhjät ja verensokeri alhaalla. Isot lihakset vaativat kovaa treeniä.

On mahdollista yrittää kiertää dieetin haittapuolia ja korostaa positiivisia puolia. Esim. hiilihydraattien nauttiminen juuri ennen tai jälkeen treenin ei vaikuttane dieetin rasvanpolttotehoon. Tri. Atkinsin mukaan hiilihydraatteja ei tulisi nauttia enempää kuin 20g./päivä jotta keho pysyisi ketoosissa, mutta enemmän urheilijat huomioon ottanut Lyle McDonald 'antaa luvan' syödä 50-100g hiilihydraattia/päivä kunhan tästä lähes kaikki syödään n.30min ennen tai HETI jälkeen treenin. 100g hiilihydraattia/päivä on jokatapauksessa erittäin alhainen määrä urheilijalle eikä veren insuliinitaso pysy koholla pitkin päivää.

Ketodieetti, tuo kummallinen sana jonka käyttäjät ovat niitä pyöreämpiä tyyppejä joiden suupielistä alkaa valua kuola kun mainitset jonkin ruoka-aineen joka sisältää hiilihydraattia. Mikä se oikein on? 

Ketodieetillä on ensinnäkin erinomaisen monta nimeä, joista 'ketogeeninen dieetti' lienee virallisin. Muita nimiä ovat esim. Atkins, protein power, HP-VLC diet, jne. Nimi kertoo edelleen harvinaisen vähän asiaan vihkiytymättömille. Ketodieetti on ruokavalio, jota noudatettaessa keho alkaa käyttää energialähteenä 'ketoneja' glukoosin(verensokeri) sijaan. Tämä muutos jota ennen on pidetty jopa myrkytystilana, saadaan aikaan olemalla syömättä hiilihydaatteja, koska kaikki imeytyvät hiilihydraatit muuttuvat ennen pitkää glukoosiksi. Kun keho huomaa ettei glukoosia ole saatavilla, sen on pakko käyttää muita energiamuotoja.

Glukoosin ja gylkogeenivarastojen ehtyessä maksa alkaa valmistaa ketoneja(lähinnä rasvahapoista). On olemassa jokin pieni määrä eri ketoneja (5-10 en muista) ja niillä on omituisia nimiä joista mieleen tulee lähinnä kynsilakanpoistoaine tai elintarviketeollisuuden ongelmajätteet. 

Ketoosi on mielestäni kahdesta syystä laihdutukselle(rasvanpoltolle) edullinen tila:
1. Sen aikana insuliinin eritys on minimalista joka optimoi rasvanpalamista ja estää energian varastoimista rasvasoluihin (tai yleensä mihinkään).
2. Koska kehon pääasiallinen energianlähde on kokonaan poissa pelistä, joudutaan vaihtoehtoisia energiavaroja käyttämään runsaasti, rasva siis palaa.

En suosittelisi ketodieetillä oloa kuin 4vk pätkissä, varsinkaan urheilijalle tai lihasmassan rakentamisesta/säilymisestä kiinnostuneelle seuraavista syistä:
1. Lihasten rakentaminen on useistakin syistä ketodieetillä lähes mahdotonta
2. Rasvan lisäksi toinen mahdollinen varapolttoaine on aminohapot joista keho voi valmistaa glukoosia. Nämä aminohapot keho voi ottaa joko ruokavaliosta tai lihaksistasi. Insuliinin poissaolo tekee lihasproteiinin purkamisesta entistä helpompaa. Osaatko sanoa 'katabolia'?
3. Kova treenaaminen on tuskaa kun lihasten glykogeenivarastot ovat tyhjät ja verensokeri alhaalla. Isot lihakset vaativat kovaa treeniä.

On mahdollista yrittää kiertää dieetin haittapuolia ja korostaa positiivisia puolia. Esim. hiilihydraattien nauttiminen juuri ennen tai jälkeen treenin ei vaikuttane dieetin rasvanpolttotehoon. Tri. Atkinsin mukaan hiilihydraatteja ei tulisi nauttia enempää kuin 20g./päivä jotta keho pysyisi ketoosissa, mutta enemmän urheilijat huomioon ottanut Lyle McDonald 'antaa luvan' syödä 50-100g hiilihydraattia/päivä kunhan tästä lähes kaikki syödään n.30min ennen tai HETI jälkeen treenin. 100g hiilihydraattia/päivä on jokatapauksessa erittäin alhainen määrä urheilijalle eikä veren insuliinitaso pysy koholla pitkin päivää.

On viitteitä, että jo antiikin ajoilla tunnettin vitamiini nimeltään D. Kuitenkin ensimmäisen kerran sen puutteen oireet, eli lähinnä riisitauti, havaittiin vasta 1600-luvulla. Riisitauti on vakava tauti, joka johtaa luiden heikkenemiseen, saaden ne lopulta vääntymään erityisesti jaloissa kehon painon vuoksi.

Suurimmat läpimurrot syntyivät 1900-luvun alussa, jolloin Edward Mellanby joka havaitsi koirilla, että dietti joka sisälsi kalanmaksaöljyä auttoi riisitautia vastaan. Hän havaitsi, että rasvat vaikuttivat tähän vitamiinin ja päätteli että se oli täten rasvaliukoinen. Sinällään D-vitamiini ei oikeasti olekkaan vitamiini vaan steroidi hormooni.

Samoihin aikoihin Itävaltalainen lääkäri havaitti, että lasten riisitautia voitiin parantaa viemällä heidät kesällä aurinkoon. Sama havainto auringonvalon tehosta havaittiin myös USA:ssa vuohilla 1916.

Kesti kuitenkin vuoteen 1937 kunnes tämä vitamiini saatiin kunnolla analysoitua. Tällöin havaittiin sen olevan syntynyt tietyn hydrokolesteroolin UV-sätelyistä. Vaikka vasta 1978 saatiin massaspektrograafilla todistettua sen syntyvän auringonsäteilystä, uskottiin sen olevan sieltä lähtöisin jo paljon kauemmin. 

Näiden löytöjen seurauksena riisitauti katosi nopeasti lähes kokonaan maailmalta. Sitten sen yhteys kehon kalsiumiin ja moniin muihin prosesseihih on löydetty.

Nykyisin d-vitamiini on taas noussut puheenaiheeksi. Erityisesti pohjoisissa maissa ihmiset eivät saa sitä ollenkaan auringossa talvikuukausien aikana, ja täten moni on talveen jälkeen sen puutteessa. Suositukset ovat kuitenkin pieniä sen saantimääristä. Tämä asia on kuitenkni vielä tutkimuksen alla, ja suositutksia korjataan koko ajan, viime vuosina onneksi ylöspäin!

 

Jotkut olette varmaan ihmetelleet, miksi nettisivustoni osoite on niin erikoinen. Kyseinen nimirimpsu on nimittäin ranskaa, ja ennen kuin kerron mitä se tarkoittaa, haluan kertoa miksi se on juuri ranskaksi.

Simppeli syy sille on se, että rakastan ranskan kieltä. Aloitin lukemaan sitä pitkänä jo ala-asteella, ja olen jatkanut sitä siitä asti aina nykypäiviin saakka. Puhun nykyään aika sujuvaa ranskaa jo, ja sydämeni halajaa yhä uudestaan ja uudestaan takaisin Ranskan maille. Olen ollut noin tusinan verran kertoja siellä, ja nähnyt vähän ympäri maata pieniä kaupunkeja ja kauniita rantoja. Pariisi on ehdoton suosikkini, ja olen siellä ollutkin ehdottomasti eniten.

Entre 2 Mondes tarkoittaa "kahden maailman välissä", ja se kuvastaa mielestäni hyvin nykyistä tilannettani. Koen itseni puoliksi ranskalaiseksi ja puoliksi suomalaiseksi. Tällä hetkellä asun Turussa, ihan täällä koti Suomessa, mutta aikeenani on kyllä muuttaa Ranskaan jossakin vaiheessa. Viihdyn kyllä hyvin molemmissa maissa, mutta vaihtelu aina virkistää. Olenkin varmaan lopun elämääni jommassa kummassa näistä maista.

Tässäpä siis selitys tälle oudolta kuullostavalle blogin osoitteelle. Se tuli vaan heti mieleen kun piti joku osoite tälle sivustolle valita, ja täten päädyin sitten siihen!