On viitteitä, että jo antiikin ajoilla tunnettin vitamiini nimeltään D. Kuitenkin ensimmäisen kerran sen puutteen oireet, eli lähinnä riisitauti, havaittiin vasta 1600-luvulla. Riisitauti on vakava tauti, joka johtaa luiden heikkenemiseen, saaden ne lopulta vääntymään erityisesti jaloissa kehon painon vuoksi.

Suurimmat läpimurrot syntyivät 1900-luvun alussa, jolloin Edward Mellanby joka havaitsi koirilla, että dietti joka sisälsi kalanmaksaöljyä auttoi riisitautia vastaan. Hän havaitsi, että rasvat vaikuttivat tähän vitamiinin ja päätteli että se oli täten rasvaliukoinen. Sinällään D-vitamiini ei oikeasti olekkaan vitamiini vaan steroidi hormooni.

Samoihin aikoihin Itävaltalainen lääkäri havaitti, että lasten riisitautia voitiin parantaa viemällä heidät kesällä aurinkoon. Sama havainto auringonvalon tehosta havaittiin myös USA:ssa vuohilla 1916.

Kesti kuitenkin vuoteen 1937 kunnes tämä vitamiini saatiin kunnolla analysoitua. Tällöin havaittiin sen olevan syntynyt tietyn hydrokolesteroolin UV-sätelyistä. Vaikka vasta 1978 saatiin massaspektrograafilla todistettua sen syntyvän auringonsäteilystä, uskottiin sen olevan sieltä lähtöisin jo paljon kauemmin. 

Näiden löytöjen seurauksena riisitauti katosi nopeasti lähes kokonaan maailmalta. Sitten sen yhteys kehon kalsiumiin ja moniin muihin prosesseihih on löydetty.

Nykyisin d-vitamiini on taas noussut puheenaiheeksi. Erityisesti pohjoisissa maissa ihmiset eivät saa sitä ollenkaan auringossa talvikuukausien aikana, ja täten moni on talveen jälkeen sen puutteessa. Suositukset ovat kuitenkin pieniä sen saantimääristä. Tämä asia on kuitenkni vielä tutkimuksen alla, ja suositutksia korjataan koko ajan, viime vuosina onneksi ylöspäin!